24.9.2013

Vastaanotolla (+ kuvaton postaus part satamiljoonaa)

Väsynyt lukiolainen täällä hei! Nyt varoitan jo etukäteen, että tää teksti vaan pulppuaa mun päästä ja sillee.. Ette siis tiedä yhtään mitä on edessä. Hahaa!

Maanantaiaamulla soittelin Timille sitä elliaikaa ja saatiinkin se sitten klo 10:30. Timiltä otettiin pumpulipuikolla näytteet korvista, teipillä ihosta ja muutama näyte raavittiin (ai!) kainaloista ja jaloista. Elli ei sieltä sen suurempaa löytänyt; korvissa edelleen hiivaa (näköjään molemmissa tällä kertaa..) ja ihossa mahdollisesti ulkoloisia, muttei niitä varsinaisesti ollut näkynyt. Diagnoosina siis "mahdollinen kapi", jota hoidetaan nyt kortisonilääkkeillä ja ulkoloishäätölitkuilla ja jos sillä ei ala paranemaan, niin aletaan tutkimaan mahdollisia allergioita tai atopiaa. Nuo oireet kun sopivat molempiin, sekä allergiaan että ulkoloisiin, niin tämän hetkisellä lääkityksellä suljetaan pois ainakin nuo ulkoloiset.

Maanantai-iltapäivällä kuitenkin päästiin Timin kanssa kaupungille pyörimään ja hyörimään vajaaksi kolmeksi tunniksi. Käytiin kauppakeskuksissa, eläinkaupassa, istuttiin hälinässä. Jos joskus olen luullut, että Timi arkailisi pyörien, skeittilautojen tai pyörätuolien keskuudessa, niin taas huomata saattoi, että ihan turha luulo oli! Kun Timi vaan tiesi minun olinpaikan, niin se rauhoittui ja lopussa otti jo unoset minun sylissä ihan rauhallisesti. Ihan mahtava poitsu siis! :) Myös maanantai-ilta Timillä meni sitten nukkuessa ja iltalenkki jäikin välistä, kun tiibettiläinen kuorsasi sängyn alla. Tuollaisia muutaman tunnin häiriötekijöitä siis vaan lisää!

Sitten asiasta vähän toiseen.. Olen aina pitänyt Timiä hirveen pitkähermoisena ja rauhallisena, mutta sitten taas eläinlääkärillä huomasin millainen stressipesäke se on. Piippaa kokoajan ja pyörii ympyrää, rauhoittuu vaan minun sylissä. Karva vaan pöllyää tuppoina ympäriinsä. Takana oleva viikonloppu oli taas kans yhdenlainen ja stressaava, kun isoveli perheineen oli kylässä ja heidän mäyris tietenkin myös. Timi oli erillään mäyräkoirasta, mutta kuuli tietenkin toisessa huoneessa touhuavan mummelin äänen, niin uskon että tuokin osiltaan stressas Timiä taas älyttömästi.

Sellaisia höpötyksiä tänään. Kuvaton postaus, again. Hahaa, lupaan että kuvailen teille jossain vaiheessa ja kirjoittelen jotain fiksuakin, on nimittäin päässä sata ajatusta. Ja oliko kuinka mones lupaus? Aika mones! :D On vaan niin kylmä nykyään, ettei tee yhtään mieli lähteä pihalle. Ja koulussakin kiire. Ja väsyttääkin aina. Ja hirrrrveesti pitää istua teeveen edessä. Tekosyitä siis kaikki, haha!

Teretulemas uudet lukijat, kiva nähdä teidät täällä! :)

P.s. Luin tän tekstin uudelleen ja huomaan, että aihe pomppii edestakaisin jojon lailla. Toivottavasti saitte jotain selkoa. Teksti tiivistettynä: Timille puskee taas lääkekuuria. Se on maailman paras koira, vaikka stressaakin joskus. Blogiin saadaan jotain fiksuakin aikaiseksi, kun pääsen paremmin keskittymään koneen äärelle. Tervetuloa! - Ha, huomaatteko kuinka lyhyesti olisin saanut kaiken sanottua?

5 kommenttia:

  1. Haha mahtava postaus :D Onko sullakin koeviikko nyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja toivottavasti Timin sairasteluiden syy löytyy!

      Poista
    2. Haha, hyvä että tämmöset vähän epäselvemmätkin postaukset kelpaa! :D Ja joo on, ei paljon jää ylimääräistä aikaa, kun yrittää saada viimeisimmät kuvisjutut tehtyä ja samalla pitää lukea kokeisiin. Mutta ensviikolla taas helpottaa, kun uus jakso alkaa! :)

      Poista
  2. Toivottavasti Timillä on ulkoloisia. Merkillinen toive, mutta niistä pääsee paremmin eroon kuin allergioista sun muista.
    Jos kyseessä on kapi, niin voiko olla, että teidän metsissä juoksentelle joku kapinen kettu, en edes tiedä, miten kapi tarttuu tai mistä sen saa. Tulipa vaan mieleen. Yleensä nuo ulkoloisitartunnat saa koirapuistoista, mutta teillä on se iso metsä.
    Tuo kutina ja tötterö stressaavat myös Timiä, joten nyt ehkä stressaantuu kaikesta muustakin enemmän kuin silloin, kun on ihan terve.
    Paranemisia!.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin toivon, että tuo ois vaan paljon helpompi, jos ne nyt niitä ulkoloisia olisi. Eipä tarvitsisi pistää tuota eliminaatiodieetille tai muutenkaan ihan jokaista suupalaa tarkkailla. :/
      Netistä olen lueskellut, että kapi tarttuisi juurikin suoraan villieläimestä tai mahdollisesti sen makuupaikalta yms. Täälläpäin niitä kettujakin varmasti jossain on, vaikkei niin yleisesti vastaan tulekaan. Mutta toivotaan tosiaan, että alkaisi parantumaan! :-)

      Poista