21.9.2013

Koira on hymy ja heiluva häntä. Se mikä on niiden välissä, ei ole niin oleellista.

Parisen viikkoa sitten kertoilin teille Timin hotspot-ihottumasta ja korvatulehduksesta. Täällä ollaan siis vietetty perustylsää arkea, kun pömpeli päässä ei oikein minnekään voi mennä eikä mitään voi tehdä. Viime viikonlopun (14.-15.9.) meillä oli perhetuttavat ja heidän kaksi brassia käymässä, mutta eipä Timi voinut heidänkään kans leikkiä :(

Oon ollut tosi odottavainen ja innoissani siitä, että suunnitelmien mukaan nyt perjantaina (20.9.) ois tuon kaulurin saanut ottaa pois. Ihossa oleva ihottuma on parantunut tosi hyvin, kun ollaan ajeltu siitä karvoja, laitettu rasvaa ja puhdisteltu. Aika tärkeänä oon pitänyt myös sitä, ettei haava pääse kastumaan, vaikka se aika vaikeaa näillä syksyn sadekeleillä onkin. :D

Noh, eilen sitten huomasin, että tuosta kaulurista huolimatta Timi pystyy hyvinkin rapsuttelemaan tuota tulehtunutta korvaa ja ihottuma-aluetta, kun vaan istuu oikeassa asennossa.. Koira siis hirveään syyniin, että onko tulehdusta muualla, yms. ja huomattiin, että vasemmassa jalassa on samantyyppistä ihottumaa ja molemmissa kainaloissa myös.. Leukapielessä entisen tulehdusalueen vieressä oli myös pieni patti, jota koira oli raapinut.

Kun palataan ajassa taaksepäin, silloin kun Timi söi aikoinaan Nutro&Choice -nappulaa, niin sillä oli jatkuvasti korvatulehduksia, virtsatietulehduksia ja karvaa lähti aivan älyttömästi. Iho oli kuiva ja sitä piti raapia, noh, tietenkin kokoajan! Sitten vaihdettiin barffille ja asiat ovat olleet paremmin. :)

Nyt kuitenkin tää tulehduskierre on alkanut taas, Timin korvat työntää ruskeaa mössöä kokoajan, Timi raapii ja puree itseään, karva vaan pöllyää.. Jos koira söisi viljaa, niin olisi selvää, että epäilisin sen sopivuutta, mutta kun ei syö. Ajatuksenani olisi nyt pitää vaan mahdollisimman tarkkaa päiväkirjaa siitä, mitä syötetään, mitä eri ruuat sisältää ja miten kroppa toimii tai reagoi.

Eilen saatiin elliltä vaan ohjeet pitää kaikki haavat kuivina, ajella karvoja ja laittaa rasvaa/puhdistaa. Näin ollaan nyt tehty ja toivotaan vaan, että alkaisi pikkuhiljaa helpottamaan. Ensi viikolla varaillaan aikaa ja mennään näyttämään koiran yleiskuntoa ja haavoja.

Jooh, erittäin sekava postaus taas. Pää on sekaisin ja oon vaan hirveän stressaantunut. Lähipiirissäni on koiria, joiden elämä on 100 kertaa hankalampaa eri allergioiden ja muiden kanssa, enkä olisi ikinä uskonut, että tää on tällaista! Toivoisin vaan, että saataisiin Timi kuntoon. Haluaisin, että asiat paranis itsestään, eikä tarvis alkaa tutkimaan mikä liha sopii ja mikä ei, mitä vatsa kestää ja mitä ei. Toivoisin, että ellikäynnin jälkeen oltaisiin taas hieman viisaampia.

Millaisia kokemuksia teillä on tulehduksista tai allergioista?

6 kommenttia:

  1. Huh. Voihan nenä. Kuinkas nyt kävikään noin ikävästi, ettei se ihottuma parantunutkaan nopeaan. Voi harmi.
    Allergioista ja kutinoista on kyllä kokemusta yhden blogin verran. Oma tuntumani on, että jos korvista pukkaa tummaa likaa, niin se johtuu ravinnosta. En tietenkään tiedä, onko se näin, mutta Vilin kanssa se ainakin oli niin.
    Kuinka rajua se kutiaminen on? Alentaako se Timin elämisentasoa paljonkin? Blogissani on kutinataulukko, siitä voi hieman arvioida kutinan määrää.
    http://allergisenkoiranblogi.blogspot.de/2010/11/kutinaa-ja-raapimista.html

    Voisiko sen tötterön ottaa Timiltä pois ulkoillessa vai raapiiko ulkonakin?
    Pidän peukkuja, että tilanne pian rauhoittuu ja löytyy joku syy tai hoito.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo paljonkin olen nyt tuota Vilinää -blogia selaillut ja lueskellut ja sieltä vinkkejä hakenut. Tuo korvien tilanne on aika radikaalisti muuttunut ja siksi sitä suuresti säikähdinkin.. Ja kun katselen tuota kutinataulukkoa, niin kohtuullinen kutina/säännöllisesti toistuvat kutinajaksot ois varmaan meille se sopivin. Aika paljon koira rapsuttelee, myös ulkona ja leikkiessä, yms.. Toivotaan, että alkais selviään. :)

      Poista
  2. Täällä viitataan. Kokemusta on.

    Laitan sulle mailia... muutama ajatus heräsi.

    Koittakaa jaksaa, omasta kokemuksesta sanon, että kyllä se jossainkohden helpottaa ja oikea apu löytyy.

    VastaaPoista
  3. http://kotivaliot.blogspot.fi/2013/09/53-liebster-blog.html

    VastaaPoista