11.2.2013

Ruokavaliosta

Heips! Ajattelin vähän kirjoitella Timin tämän hetkisestä ruokavaliosta ja tulevaisuuden suunnitelmista tuon ruokailun suhteen.

Tällä hetkellä Timi siis syö eläinlääkärin määräämän erikoisruokavalion mukaan, eli alas menee Royal Canin Veterinary Diet Urinary S/O -nappuloita. Esim. täältä löytyy lisätietoa ruuasta, eli tuossa on mm. tosi alhainen magnesium-pitoisuus, jolla pyritään estämään uusien struviittikiteiden syntyä. :)


Normaalisti Timi syö Nutro Choicen Adult Chicken Mini -nappuloita, jotka meillä on todettu tosi hyväksi ja Timille sopiviksi. Pienenpänä syötettiin nuiden nappuloiden lisäksi ihan marketeista saatavaa jotain nappulaa, mutta se aiheutti tuolle koiralle vatsavaivoja ja jotain iho-ongelmia, niin jätettiin se sitten ruokavaliosta pois.

Nappuloiden lisäksi Timi saa päivittäin ruokaan sekoitettuna ruokalusikallisen öljyä, jolla ollaan yritetty pitää iho ja turkki kunnossa ja karva onkin saanut kiitosta monilta, kun se on tosi hyvässä kunnossa. Joskus ruokaan sekoitellaan jauhelihaa, maksalaatikkoa, kananmunan keltuaista, kalaa, kanaa, raejuustoa, viiliä, jogurttia, yms. Välillä ollaan laitettu mukaan myös Pedigreen kerta-annospusseja, jotka tietenkin uppoaa tuolle tosi hyvin. :)

Ruuassa ollaan yritetty välttää liiallista vehnää, kun sitä kuitenkin tulee nappuloissakin jonkun verran, niin ettei niiden lisäksi tulis syötettyä mitä sattuu. Mie oon myöskin tosi tarkka siitä, ettei Timin suuhun eksy mitään sinne kuulumatonta (esim. mummolassa pullaa, keksejä, leipää yms. mitä mummo tosi mielellään syöttäis) ja että Timi saa ruuan silloin, kun on ruoka-aika, koska en tykkää siitä että kupissa olis jatkuvasti ruokaa tarjolla ja koira söis millon haluaa.


Ruuan Timi saa 2 kertaa päivässä, aamuisin 6-7 välillä ja iltaisin 16-18 välillä. Normaalin ruokavalion lisäksi annetaan vaihtelevasti rustoluita ja jotain muita raakaluita, en vaan nyt muista mitä. Timi ei hirveämmin välitä esim. solmuluista tai näistä perinteisistä, niin ollaan sitten annettu nuita enemmän lihaa sisältäviä luita, jotka maistuu ja sopii myös koiran vatsalle hyvin.

Ruokien ja luiden lisäksi menee tietenkin herkkuja koulutukseen, ja nyt meillä on ollut käytössä StarSnacksilta semmosia pienenpieniä luita ja lisäksi kuivattuja jotain kana- ja possunameja. Niitä ei tuon erityisruokavalion aikana hirveämmin saa antaa, mutta koulutusjutuissa jonkun verran joo. :) Kouluttamiseen käytän jonkun verran myös esim. lihapullia, juustoa, nakkia, kanaa, kinkkua; kaikkea tämmöstä extraherkkuakin saa aina välillä.

 
Mulla kovasti kiinnostais barffaus, mutta ainakaan kokonaan en siihen varmaankaan siirtyisi. Ajatuksena onkin että kun huhtikuussa tuon erityisruokavalion pitäis loppua, jos kaikki kiteet on virtsasta saatu pois, niin sitten alkaisin toisella ruualla nappuloiden lisäksi/korvaan nappulat kokonaan antamaan esim. MUSCH BARF - tai Maukkaan ruokia. Tietenkin aloitetaan ihan vähällä määrällä, ja katsotaan miten koira siihen reagoi. Timpan vatsa on oikeasti sellainen, että huomaa kyllä samantien sopiiko joku juttu vai ei, joten parempi aloittaa varovasti kuin liian paljon kerrallaan.

Joo, tulihan tässä nyt jo vähän tarinointia aiheesta ja varmasti tulevaisuudessa tulee vielä lisää, kun nää on asioita, jotka kiinnostaa ja joista kuulee ja oppii aina vaan lisää!





Oisko teistä kellään kokemuksia barffauksesta tai minkälaista ruokaa teidän koirat syö? Tosi mielelläni kyllä kuulisin.


Ps. Nuo kuvat menee jotenkin hassusti, kun tää ei suostu niitä laittaan siihen järjestykseen ku mie ne haluaisin..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti